Viime viikkoina vastaanotollani on käynyt monia sektioäitejä ja olen suunnattoman iloinen, että he ovat löytäneet fysioterapian. Miksi juuri sektion jälkeen kannattaisi hakeutua äitiysfysioterapeutin pakeille?

Kun arpi on vielä tuore, on otollinen hetki vaikuttaa siihen, kuinka joustavaksi ja liikkuvaksi arpi ja sitä ympäröivä sidekudosverkosto muotoutuu. Arpea voi siis hoitaa muutenkin kuin suihkuttelemalla haavaa. Suosittelen, että rohkaistut koskettamaan arpea jo ensimetreillä, sillä näin arvesta todennäköisemmin tulee ystäväsi eikä vihollisesi. Koskettaminen parantaa arpialueen hermotusta ja lisää tuntoaistimuksia. Tämä puolestaan vaikuttaa siihen, miten alavatsa ja lantion seutu ovat edustettuina aivokuorellasi. Jos keskivartalon edustus aivoissa on sumea, on tälle alueelle vaikeaa lähettää toimintakäskyjä. Toisin sanoen, keskivartalon treenaaminen on äärimmäisen hankalaa. Vastaanotolla opastan sinulle kädestä pitäen, kuinka voit itse käsitellä arpeasi.

Kun alavatsaan on tehty viilto, saattaa se yhdessä raskausajan muokkaamien asentotottumusten kanssa "vetää kasaan" keskivartaloasi. Tällöin on tärkeää hakea kehoon pituuden tunnetta mahdollisimman usein päivän mittaan. Pituuden hakeminen, vartalon linjauksien huomioiminen ja pystyasennon kannattelu ovat asioita, joita ohjaan lähestulkoon kaikille asiakkailleni. Huomasitko, etten puhunut ryhdin oikaisemisesta? Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa ja staattista asentoa, johon kehoa täytyisi jännittää. Rintarankaa ei tarvitse ojentaa, lapaluita ei ole syytä vetää yhteen. Kuulostiko sekavalta? Ohjaan mielelläni sinulle kädestä pitäen, mitä vartalon kannattelu tarkoittaa. Sektioarven kannalta erityisesti rintakehän asennon huomioiminen on oleellista, koska arpi mukautuu siihen tilaan, joka sille annetaan - lysähtäneessä asennossa alavatsaan saattaa syntyä kireyksiä, jotka olisivat ennaltaehkäistävissä oikeanlaisella hoidolla ja harjoitteilla.

Teen arpikudoskäsittelyä jo nyt, mutta ensi viikolla aloitan osteopaatti Jutta Aallon Arpikudoksen mobilisointi -koulutuksen, josta saan takuulla lisää eväitä asiakastyöhön.

Mainiota lokakuuta, Heli

P.S. Tsekkaa www.sektio.fi, josta löydät paljon kaivattua tietoa sektiosta.

Seuraava kirjoitus Edellinen kirjoitus